Amalia Myllymäki

Pyry Jaala  Kasvatustieteen maisteri

Pyry Jaala on julkaissut ja esittänyt musiikkia taitelijanimellä Are lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. JKL Funk Days:in ja KPC-kollektiivin perustajajäsen Jaala on soolo- ja yhteislevyjen lisäksi tehnyt uransa aikana yhteistyötä menestyneimpien suomalaisten rap-artistien ja tuottajien kanssa kanssa. Taiteellisen työn ohella Pyry on työskennellyt opettajana ja radiojuontajana. 


Matti Kemi yhteisöpedagogi, taidekasvatus

Kemi on julkaissut musiikkia sekä omakustanteena että levy-yhtiöiden riveissä suomessa ja kansainvälisesti 2000-luvun alusta lähtien. Funksons ja OPP kollektiiveistä tunnettu artisti ja tuottaja Kemi on osa Suomen Ambient-yhdistystä joka järjestää mm. äänitaiteeseen keskittynyttä Siirtymä-Festivaalia Tampereella. Biiteistä ja sampleistä Kemi vastaa taiteilijanimellä Megamasa. Kemi keikkailee aktiivisesti ambient projektinsa kanssa suomessa ja ulkomailla. Artistiuden lisäksi Kemi on ohjannut työpajoja ja opettanut studio- ja musiikkituotantoa hip hopin parissa jo 10 vuoden ajan.

Tero Virtanen – DJ Massimo filosofian maisteri, suomen ja englannin kielen aineenopettaja

Virtanen on 25 vuotta aktiivisesti toiminut DJ, jonka kokemus kattaa sekä tavanomaisemman soittotyöskentelyn ja miksaamisen että teknisemmän turntablismin ja skrätsäämisen. DJ-​toiminnan lisäksi Tero on pienlevy-​yhtiö Joku Roti Records Osk:n perustajajäsen ja oli olennainen osa osuuskunnan toimintaa sen päättymiseen saakka. Koulutukseltaan Tero on . 

Pitkän uransa ansiosta DJ Massimo tuntee DJ-​työskentelyn eri osa-​alueet, nykyisen DJ-​kulttuurin ja taiteenlajin historian varsin perinpohjaisesti. Soittohistoriaan mahtuu lukuisia eri bändejä, projekteja ja musiikkigenrejä, mutta voimakkaimmin DJ Massimo on profiloitunut tekniseksi hip hop DJ:ksi. Nimi on monelle kotimaisen rap-​musiikin kuluttajalle tuttu Hannibalin, Stepan, Brädin, Palefacen ja Gettomasan luotsaaman KPC-​kollektiivin  kaltaisten artistien keikka-​DJ:nä sekä lukemattomien tunnettujen suomiräppäreiden kappaleille tehdyistä vierailuista (mm. Paleface, Hannibal, Juno, Rekami, Stepa, Are, Solonen & Kosola…). Suoratoistopalvelu Spotifyn artistisivulle koottu vierailubiisien soittolista on pituudeltaan yli 7 tuntia. Vuonna 2021 Monsp/Warner myös julkaisi DJ Massimon oman, lähes kokonaan levysoittimilla ja mikserillä tuotetun tuottajalevyn MZMO, jonka vierailijalista sisältää kattavan läpileikkauksen kotimaisen hip hop -​musiikin etulinjan tekijöistä. 


Ville-Veikko Kuusimäki 6mäki Äänisuunnittelija, Elokuva ja televisio (TAMK)

Kuusimäki on yli 20 vuotta musiikkia tehnyt rap-artisti ja elokuva-alalle äänisuunnittelijaksi valmistunut medianomi. Kuusimäki on intohimoinen musiikin ja ääni- ja videokuvataiteen tekijä ja kuluttaja ja hän säveltää, soittaa, laulaa ja räppää useassa yhtyeessä ja projektissa. Yli kymmenen rap-albumia urallaan julkaissut Kuusimäki on yhtyeillään tehnyt useita Suomen viralliselle albumilistallekin yltäneitä albumijulkaisuja ja on yhtyeissään tehnyt palkallista yhteistyötä mm. Suomen Ulkoministeriön ja Veikkaus Oy:n kanssa. Kuusimäellä on myös vuosien työkokemus kulttuurisesta nuorisotyöstä muun muassa Tampereen kaupungin järjestämän nuorille suunnatun rap-työpajan ohjaajana. 

Niko Torvinen Tampereen Rap Akatemian johtaja, sosiaalialan erityisasiantuntija (sosionomi YAMK)

Torvinen on elänyt mukana Suomen hip hop -​kulttuurin kehittymisen vuosikymmenissä ja luonut samalla ainutlaatuista kulttuuri-​ ja sosiaalityötä yhdistävää työskentelytapaansa. Vuosituhannen alkupuolella hän on työskennellyt kansainvälisessä kehitysyhteistyössä Aasiassa ja Etelä-​Amerikassa lasten ja nuorten lukutaitoon ja koulutukseen liittyvissä hankkeissa ja tämän jälkeen työskennellyt sosiaalialan asiantuntijatehtävissä sekä johtamis-​ ja kehittämistyössä Suomessa ja maailmalla yli kymmenen vuoden ajan. Torvisella on vahva osaaminen sekä moniammatillisesta verkostotyöstä että nuorten kohtaamistyöstä niin yksilö-​ kuin yhteisötasollakin. 

Torvinen on tutkinut taiteisiin osallistumisen kulttuurihyvinvointivaikutuksia nuorilla ja syventynyt työssään osallisuuden ja yhteisöllisyyden sekä nuorten aktiivisuuden ja toimijuuden vahvistamisen elementteihin. Hänen erityisosaamistaan on nuorten keskeisten elämäntaitojen, kuten ilmaisu-​ ja sosiaalisten taitojen sekä resilienssitaitojen vahvistamisen menetelmät. Torvinen on rakentanut hip hop -​pedagogiikkaan perustuvaa yhteisöllistä kasvatustyötä perusopetuksen kontekstiin, ja tästä kehittämistyöstä hänet palkittiin keväällä 2023 Tampereen kaupungin Henkilöstö kehittäjänä -​tunnustuksella.