KULTTUURIHYVINVOINTI
Tampereen Rap-Akatemian toiminta perustuu kulttuurihyvinvoinnin elementeille. Kulttuurihyvinvoinnilla tarkoitetaan kulttuurin ja luovan toiminnan hyvinvointia lisääviä vaikutuksia, kuten:
osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemista
itsensä ilmaisemisen ja asioihin vaikuttamisen mahdollisuuksia
omien kykyjen ja vahvuuksien tunnistamista sekä
itsetuntemuksen ja identiteetin vahvistumista.
Kehitämme ja toteutamme yhteiskunnallisesti vaikuttavaa nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointia lisäävää toimintaa. Toimintamalli vastaa nuoruusiän keskeisiin kehitystehtäviin ja niihin liittyviin tarpeisiin mm. nuoren identiteettiä, sisäistä motivaatiota ja tulevaisuususkoa vahvistamalla.
NUORUUSIÄN KEHITYSTEHTÄVIÄ
Hip hop -pedagogiikalle ominainen toiminnallinen ja kokemuksellinen oppiminen on monellenuorelle vaikuttavampaa kuin pelkästään kognitioon ja keskusteluun perustuva työskentely.Merkityksellinen toiminta taiteen ja kulttuurin parissa lisää osallistujien sosiaalista pääomaa. Kulttuurihyvinvointityön toimintamalliamme voidaan soveltaa monien eri asiakasryhmien kanssa eri toimintaympäristöissä.
Tampereen Rap-Akatemian kulttuurihyvinvointityön laatuelementtejä
ammattilaisten tuottamia palveluita, joilla on hyvinvointia edistäviä vaikutustavoitteita
toimintaa kehittävät ja toteuttavat yhteistyössä asiantuntijakollektiivimme taiteen ja kulttuurin toimijat sekä sosiaali- ja kasvatusalan asiantuntijat
toiminnassa huomioidaan turvallisemman tilan periaatteet
toiminta on tutkimustietoon pohjaavaa; näyttöön perustuvien menetelmien hyödyntäminen
ei yksittäisiä toimenpiteitä, vaan nuoren elämäntilanteen muutosprosessin tavoitteellista, pitkäjänteistä tukemista
toimintaa arvioidaan ja osallistujien kokemista vaikutuksista kerätään palautetta
Kenelle toimintamme sopii?
Toteutamme asiakasryhmänne tarpeisiin sopivia kulttuurihyvinvointipohjaisia palveluita kuten työpajoja, tavoitteellisia ryhmiä tai opintokokonaisuuksia. Työskentelymme sopii esimerkiksi
kouluille ja oppilaitoksille
hyvinvointialueille ja muille sosiaali- ja terveysalan toimijoille esim. nuorisopalvelut ja lastensuojelun palvelut
kolmannen sektorin toimijoille, kuten järjestöille ja yhdistyksille
taide- ja kulttuurialan toimijoille.
TOIMINTAMUODOT
Oletko kiinnostunut kulttuurihyvinvointitoiminnan mahdollisuuksista?
Ota yhteyttä, luodaan teille sopiva kokonaisuus!
Niko Torvinen
Tampereen Rap-Akatemian johtaja
Sosiaalialan erityisasiantuntija
Puh. 041 310 9553
tampereenrapakatemia@gmail.com
Opinnäytetöitä liittyen Tampereen Rap Akatemian toimintaan ja vaikuttavuuteen:
Kulttuurin merkitys nuorten hyvinvointiin : nuorten kokemat kulttuurihyvinvointivaikutukset Tampereen Rap-Akatemian toimintaan osallistumisesta:
https://www.theseus.fi/handle/10024/884715
Teatteritoiminnan kulttuurihyvinvointivaikutukset : nuorten vuorovaikutustaitojen vahvistaminen teatteritoiminnan keinoin:
https://www.finna.fi/Record/theseus_tamk.10024_748182